Yksi maapallo- yksi kansa
Ostin kerran t-paidan harjoitusleirillä ulkomailla. Siinä oli maapallon kuva tekstein: One World – One People. Yksi maailma- Yksi kansa.
Kaunis ajatus on kaukaista tulevaisuutta, mutta elämme maailmassa, jossa suurten kysymysten ratkaisut ovat kiinni kyvystämme ymmärtää toisiamme ihonväriin katsomatta. Maailman köyhyys voidaan poistaa tai ilmaston muutos pysäyttää, jos me yhdessä sitä TAHDOMME.
Yksikään maa maailmassa ei voi eristäytyä tai tulla toimeen ilman toisen apua. Ihmiset eivät tässä suhteessa poikkea toisistaan .
Elämä on kuin koripallopeli. Yksi pelaaja ei voi koskaan yksin voittaa. Jokainen meistä tarvitsee apua ja ystävyyttä. Usein parhain apu onkin maksuton ymmärrys ja kannustuksen osoitus. Siihen meillä kaikilla on varaa. Viha ja ennakkoluulot vievät voimamme ja siirtävät huomion pois ratkaisuista.
Miksi haaskaisimme voimia ennakkoluuloihin ja tietämättömyyteen, kun voimme yhtä hyvin käyttää tarmomme läheistemme tukemiseen ja kannustamiseen. Samassa veneessä me kaikki seilaamme.
09 Helsinki Human Rights tekee työtä ennakkoluulojen ja väärän tiedon poistamiseksi, jotta meillä kaikilla olisi mahdollisuus toteuttaa unelmiamme.
Uskon unelmien parantavaan voimaan - uskotko Sinä?

<< Home