Keskustan veropopulismi kukkii
Keskusta aikoo viimeisten puolueesta tulleiden ulostulojen mukaan alentaa veroja vielä enemmän kuin Kansallinen Kokoomus. Lupauksissa ei ole löydettävissä vastuuntuntoa Suomen kansantalouden kestävyydestä ja hyvinvointipalveluiden rahoittamisesta.
Keskusta antaa ymmärtää, että se on valmis alentamaan lähes veroa kuin veroa. Kun kannanottojen pintaa raaputtaa tarkemmin huomaa että veronalennuslupauksissa on kuitenkin kyse vain lupausten hautaamisesta erilaisten selvitysten tai työryhmien taakse. Tämä tuli viimeksi esiin Mari Kiviniemen aamutelevisio-esiintymisessä 21.2.2007.
Keskusta puhuu jatkuvasti ruuan arvonlisäveron alentamisesta. Se maksaisi suomalaiselle kansantaloudelle noin 500 miljoonaan euroa. Sen vaikutukset kuitenkin esimerkiksi keskiverto- eläkeläiselle olisivat noin 4 euroa kuukaudessa. Ruuan alv:n alentaminen on siis kallis ja yhteisiä voimavaroja hukkaava toimi. Hyötyjänä olisi pääasiassa elintarviketuotannon ja kaupan ketju ilman että kansalaiset pääsisivät siitä sen täydessä mitassa hyötymään.
Keskusta myös availee ovia yksityisen eläkesäästämisen kasvattamiselle. Onko keskusta valmis lonksuttelemalla ovia tähän suuntaan seuraavalla vaalikaudella ja samalla romuttamassa tulevien vuosikymmenien eläkejärjestelmän rahoituspohjaa? Tähän kysymykseen suomalaisilla palkansaajilla ja nykyeläkeläisillä on oikeus ennen vaaleja saada vastaus.

<< Home